edellinen luku, Apostolien teot


Paavali Efesoksessa

1 Apolloksen ollessa Korintissa Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia 2 ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" "Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä", nämä vastasivat. 3 "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" kysyi Paavali. He vastasivat: "Johanneksen kasteella." 4 Silloin Paavali sanoi: "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." 5 Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, 6 ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat. 7 Heitä oli arviolta kaksitoista miestä.

8 Kolmen kuukauden ajan Paavali sitten kävi synagogassa, keskusteli siellä ja puhui rohkeasti ja vetoavasti Jumalan valtakunnasta. 9 Kun muutamat kuitenkin kovettivat sydämensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat Herran tiestä pahaa kaikkien kuullen, Paavali lähti heidän luotaan ja vei opetuslapset mukanaan. Siitä alkaen hän opetti ja keskusteli päivittäin Tyrannoksen koulussa. 10 Tätä jatkui kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian maakunnan asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan.

Taikausko kärsii tappion

11 Jumala teki ennennäkemättömiä voimatekoja Paavalin kätten kautta. 12 Jopa pääliinoja ja muita Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, ja taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois.

13 Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa." 14 Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, 15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?" 16 Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta.

17 Tämä tuli Efesoksessa sekä juutalaisten että kreikkalaisten tietoon, ja pelko valtasi kaikki ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti. 18 Monet uskoon tulleet kävivät avoimesti tunnustamassa, mitä kaikkea olivat tehneet, 19 ja useat, jotka olivat harjoittaneet taikuutta, kokosivat kirjansa yhteen ja polttivat ne kaikkien nähden. Kun kirjojen arvo laskettiin, päädyttiin viiteenkymmeneentuhanteen hopearahaan. 20 Näin Herran sana osoitti voimansa ja levisi yhä laajemmalle.

21 Näiden tapahtumien jälkeen Paavali Hengen johdatuksesta päätti matkata Makedonian ja Akhaian kautta Jerusalemiin ja sanoi: "Siellä käytyäni minun on mentävä myös Roomaan." 22 Kaksi apulaistaan, Timoteuksen ja Erastoksen, hän lähetti Makedoniaan, mutta itse hän jäi vielä joksikin aikaa Aasian maakuntaan.

Efesoksen mellakka

23 Noihin aikoihin Efesoksessa syntyi Herran tien johdosta paha mellakka. 24 Kaupungissa oli Demetrios- niminen hopeaseppä, joka valmistutti hopeisia Artemiin temppelin kuvia ja näin hankki käsityöläisille huomattavat tulot. 25 Hän kutsui koolle nämä ja muut saman alan työntekijät ja sanoi: "Miehet, te tiedätte, että meidän vaurautemme on tämän työn varassa. 26 Mutta nyt te voitte nähdä ja kuulla, kuinka tuo Paavali on harhauttanut suuren joukon ihmisiä, ei vain täällä Efesoksessa vaan kohta koko Aasian maakunnassa. Hänhän uskottelee, että ihmiskätten luomukset eivät ole mitään jumalia. 27 Tämä uhkaa saattaa meidän ammattimme huonoon huutoon, eikä siinä kaikki: voi käydä niin, että suuren jumalattaremme Artemiin temppeliä ei kohta enää pidetä minään ja hän menettää mahtinsa -- hän, jota koko Aasia ja koko maailma palvelee."

28 Tämän kuullessaan miehet vimmastuivat ja huusivat: "Suuri on Efesoksen Artemis!" 29 Koko kaupunki joutui kuohuksiin. Väkeä tuli virtanaan kaupungin teatteriin, ja ihmiset riistivät mukaansa Gaioksen ja Aristarkoksen, Paavalin makedonialaiset matkatoverit. 30 Paavali halusi mennä kokouspaikalle, mutta opetuslapset estivät häntä. 31 Myös muutamat maakunnan korkeat hallitusmiehet, jotka olivat hänen ystäviään, lähettivät hänelle sanan ja varoittivat häntä menemästä teatteriin.

32 Teatterissa vallitsi täysi sekasorto. Toiset huusivat sitä, toiset tätä, eivätkä useimmat edes tienneet, miksi oli kokoonnuttu. 33 Sitten väkijoukon huomio kohdistui Aleksandrokseen, jota juutalaiset työnsivät esiin. Aleksandros viittasi kädellään pitääkseen puolustuspuheen. 34 Mutta kun huomattiin, että hän oli juutalainen, kaikki alkoivat yhteen ääneen huutaa: "Suuri on Efesoksen Artemis!" Tätä kesti parin tunnin ajan.

35 Lopulta kaupungin sihteeri sai joukon rauhoittumaan. "Efesolaiset!" hän huusi. "Kaikkihan tietävät, että Efesoksen kaupunki on pantu vaalimaan suuren Artemiin temppeliä ja hänen taivaasta pudonnutta kuvaansa. 36 Tätä ei kukaan voi kiistää. Pysykää siis rauhallisina, älkää tehkö mitään harkitsematonta. 37 Nämä miehet, jotka te toitte tänne, eivät ole temppelinryöstäjiä eivätkä liioin ole herjanneet meidän jumalatartamme. 38 Jos Demetrios ja hänen ammattitoverinsa haluavat nostaa syytteen jotakuta vastaan, niin sitä varten on käskynhaltijat ja oikeusistuimet -- syyttäkööt siellä toisiaan. 39 Jos teillä taas on joitakin muita vaatimuksia, ne käsitellään laillisessa kansankokouksessa. 40 Tästä tämänpäiväisestä voi meille olla seurauksena kapinasyyte, ja meidän olisi vaikea löytää selitystä tälle mellakalle." Näin puhuen hän sai kokouksen hajaantumaan.


seuraava luku
19:1
Ap. t. 18:24
19:2
Joh. 7:39; Ap. t. 2:38, 10:44
19:3
Ap. t. 1:5
19:4
Matt. 3:11
19:6
Ap. t. 8:17, 9:17
19:8
Ap. t. 1:3, 28:23,31
19:9
Matt. 7:6; 2. Kor. 6:14; Tit. 3:10,11
19:10
Ap. t. 20:31
19:11
Ap. t. 14:3
19:12
Ap. t. 5:15
19:13
Mark. 9:38
19:15
Mark. 1:34
19:20
Ap. t. 2:47
19:21
Ap. t. 20:22, 23:11; Room. 1:13, 15:25,28
19:22
1. Kor. 4:17
19:23
2. Kor. 1:8,9
19:26
Ap. t. 17:29
19:29
Ap. t. 20:4, 27:2; Kol. 4:10; Filem. 24