edellinen luku, Toinen kirje Timoteukselle


Kestäkää loppuun saakka!

1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: 2 julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. 3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. 5 Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät.

6 Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. 7 Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. 8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.

Käytännön ohjeita

9 Koeta päästä pian luokseni. 10 Demas on tähän maailmaan mieltyneenä jättänyt minut ja lähtenyt Tessalonikaan. Crescens on mennyt Galatiaan ja Titus Dalmatiaan. 11 Vain Luukas on täällä kanssani. Ota Markus mukaasi, sillä hänestä olisi minulle paljon apua. 12 Tykikoksen olen lähettänyt Efesokseen. 13 Tuo mukanasi myös viittani, jonka jätin Troakseen Karpoksen luo, sekä kirjat, ennen kaikkea pergamenttikääröt. 14 Kupariseppä Aleksandros on tehnyt minulle paljon pahaa, mutta Herra kyllä maksaa hänelle hänen tekojensa mukaan. 15 Varo sinäkin häntä, sillä hän on vastustanut kiivaasti meidän opetustamme.

16 Kun ensimmäisen kerran puolustauduin oikeudessa, ei kukaan tullut avukseni vaan kaikki jättivät minut yksin. Älköön sitä luettako heille viaksi! 17 Herra kuitenkin auttoi minua ja antoi minulle voimaa, jotta voisin saattaa julistustyöni päätökseen ja evankeliumin kaikkien kansojen kuuluville, ja näin pelastuin leijonan kidasta. 18 Herra pelastaa vastedeskin minut kaikesta pahasta ja vie minut turvaan taivaalliseen valtakuntaansa. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

Lopputervehdykset

19 Sano terveisiä Priscalle ja Aquilalle sekä Onesiforoksen perheelle. 20 Erastos jäi Korinttiin. Trofimoksen, joka oli sairaana, jätin Miletokseen. 21 Yritä päästä tulemaan ennen talvea! Sinulle lähettävät terveisiä Eubulos, Pudens, Linos, Claudia ja kaikki veljet. 22 Herra olkoon sinun henkesi kanssa! Armo teille!


4:1
Ap. t. 10:42; Room. 14:9; 1. Piet. 4:5
4:2
Ef. 5:16; Kol. 4:5
4:3
1. Tim. 1:10
4:4
1. Tim. 1:4, 4:7; Tit. 1:14
4:6
Fil. 2:17
4:7
1. Kor. 9:25
4:8
Jaak. 1:12; 1. Piet. 5:4; Ilm. 2:10
4:10
Kol. 4:14
4:11
Ap. t. 15:37; Kol. 4:10
4:12
Kol. 4:7
4:17
Ap. t. 23:11, 27:24
4:19
Ap. t. 18:2+ | 2. Tim. 1:16
4:20
Ap. t. 19:22, 20:4, 21:29