edellinen luku, Neljäs Mooseksen kirja


Leeviläiset asetetaan avustamaan pappeja

1 Siihen aikaan, kun Herra puhui Moosekselle Siinainvuorella, kuuluivat Aaronin ja Mooseksen sukuun nämä miehet: 2 Aaronin esikoinen oli Nadab, ja hänen muut poikansa olivat Abihu, Eleasar ja Itamar. 3 Nämä olivat Aaronin pojat; heidät oli voideltu ja vihitty papinvirkaan. 4 Mutta Herra oli antanut Nadabin ja Abihun kuolla, koska he Siinain autiomaassa toivat väärin tehtyä tulta Herran eteen. Heiltä ei jäänyt lapsia. Eleasar ja Itamar palvelivat edelleen papinvirassa isänsä Aaronin alaisina.

5 Herra sanoi Moosekselle: 6 "Kutsu koolle Leevin heimon miehet ja vie heidät pappi Aaronin luo. Heidän tulee olla hänen apulaisinaan 7 ja huolehtia hänen puolestaan ja koko kansan puolesta niistä tehtävistä, jotka on toimitettava pyhäkköteltan edessä ja telttamajassa. 8 Heidän tulee myös pitää huolta kaikista pyhäkköteltan varusteista ja hoitaa pyhäkössä ne tehtävät, jotka israelilaisille on säädetty. 9 Määrää leeviläiset Aaronin ja hänen poikiensa alaisiksi, sillä heidät on israelilaisten joukosta asetettu Aaronin avustajiksi. 10 Käske Aaronin ja hänen poikiensa pitää huolta papintehtävistä, mutta jokainen ulkopuolinen, joka niihin puuttuu, on surmattava."

11 Ja Herra sanoi Moosekselle: 12 "Minä otan israelilaisten joukosta omikseni leeviläiset, kaikkien Israelin esikoisten, kaikkien äitinsä kohdusta ensimmäisenä tulleiden asemesta. Leeviläiset ovat minun, 13 sillä jokainen esikoinen kuuluu minulle. Sinä päivänä, jona surmasin Egyptissä esikoiset, minä pyhitin omikseni kaikki Israelin esikoiset, niin ihmisten kuin karjankin. Ne ovat minun. Minä olen Herra."

Leeviläiset lasketaan

14 Herra sanoi Moosekselle Siinain autiomaassa: 15 "Laske ja merkitse muistiin Leevin miespuoliset jälkeläiset suvuittain ja perhekunnittain. Laske kaikki kuukauden ikäisistä alkaen." 16 Mooses laski heidät Herralta saamansa käskyn mukaisesti.

17 Leevin pojat olivat Gerson, Kehat ja Merari. 18 Gersonin pojat ja heistä polveutuvat suvut olivat Libni ja Simei. 19 Kehatin pojat ja heistä polveutuvat suvut olivat Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel. 20 Merarin pojat ja heistä polveutuvat suvut olivat Mahli ja Musi. Nämä olivat leeviläisten suvut kantaisiensä mukaan lueteltuina.

21 Gersonin sukuhaaraan kuuluivat Libnin ja Simein suvut. Nämä olivat gersonilaissuvut. 22 Näiden sukujen väki laskettiin ja merkittiin muistiin. Yli kuukauden ikäisiä miespuolisia oli kaikkiaan 7500. 23 Gersonilaisten suvut asuivat leirissä telttamajan takana, lännen puolella, 24 ja heidän sukuhaaransa päämies oli Eljasaf, Laelin poika. 25 Gersonin jälkeläisten tehtävänä oli huolehtia pyhäkön telttamajasta, sen telttakankaista, peitteistä, pyhäkköteltan oviverhosta, 26 telttamajaa ja alttaria ympäröivän esipihan verhoista, oviverhosta ja verhojen kiinnitysköysistä sekä kaikista näihin liittyvistä tehtävistä.

27 Kehatin sukuhaaraan kuuluivat Amramin, Jisharin, Hebronin ja Ussielin suvut. Nämä olivat kehatilaissuvut. 28 Kuukauden ikäisiä ja sitä vanhempia miespuolisia kehatilaisia oli kaikkiaan 8600. Heidän tehtävänään oli huolehtia pyhäköstä. 29 Kehatin poikien suvut asuivat leirissä telttamajan sivustalla, etelän puolella. 30 Näiden päällikkö oli Elisafan, Ussielin poika. 31 Kehatilaisten tuli huolehtia liitonarkusta, uhrileipäpöydästä, seitsenhaaraisesta lampusta, alttareista, jumalanpalveluksessa käytettävistä esineistä, väliverhosta sekä kaikista näihin liittyvistä tehtävistä.

32 Leeviläisten päämiesten päällikkö oli Eleasar, pappi Aaronin poika. Hän valvoi niitä, jotka hoitivat tehtäviä pyhäkössä.

33 Merarin sukuhaaraan kuuluivat Mahlin ja Musin suvut. Nämä olivat merarilaissuvut. 34 Merarilaiset laskettiin ja merkittiin muistiin. Yli kuukauden ikäisiä miespuolisia oli kaikkiaan 6200. 35 Merarin sukuhaaran päämies oli Suriel, Abihailin poika. Merarin jälkeläiset asuivat leirissä telttamajan sivustalla, pohjoisen puolella. 36 He huolehtivat telttamajan laudoista ja poikkipuista, pylväistä ja niiden jalustoista, telttamajan kalustosta ja kaikista näihin liittyvistä tehtävistä 37 sekä lisäksi ympärillä olevan esipihan pylväistä, niiden jalustoista, kiinnitysvaarnoista ja köysistä.

38 Mooses ja Aaron sekä Aaronin pojat asuivat leirissä pyhäkköteltan edessä, sen itäpuolella. He pitivät israelilaisten puolesta huolta pyhäköstä. Ulkopuolisia oli kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty osallistumasta heidän toimiinsa. 39 Herran käskyn mukaisesti Mooses ja Aaron laskivat ja merkitsivät suvuittain muistiin yli kuukauden ikäisten miespuolisten leeviläisten lukumäärän. Heitä oli kaikkiaan 22 000.

Esikoisten lunastaminen

40 Herra sanoi Moosekselle: "Laske israelilaisten kaikki esikoispojat kuukauden ikäisistä alkaen ja merkitse muistiin heidän nimensä. 41 Erota leeviläiset minun omikseni israelilaisten esikoisten sijasta, samoin leeviläisten karja muiden israelilaisten karjaan syntyneiden esikoisten sijasta. Minä olen Herra."

42 Mooses antoi laskea israelilaisten kaikki esikoiset kuukauden ikäisistä alkaen, niin kuin Herra oli käskenyt. 43 Esikoispojat laskettiin ja heidän nimensä kirjoitettiin muistiin. Heitä oli 22 273.

44 Ja Herra sanoi Moosekselle: 45 "Erota leeviläiset minun omikseni israelilaisten esikoisten sijasta ja leeviläisten karja israelilaisten karjan esikoisten sijasta. Minä olen Herra. 46 Mutta koska israelilaisten esikoisia on 273 enemmän kuin leeviläisiä yhteensä, 47 ota heidän vapaaksi lunastamistaan varten viisi sekeliä miestä kohden laskettuna pyhäkkösekelin painon mukaan, jolloin yksi sekeli on kaksikymmentä geraa. 48 Anna hopea Aaronille ja hänen pojilleen lunastusmaksuksi leeviläisten määrän ylittävistä esikoisista."

49 Mooses kokosi lunastushopean, joka tarvittiin maksuksi leeviläisten määrän ylittävistä esikoisista. 50 Tämän hopeamäärän, 1365 sekeliä, hän otti maksuksi israelilaisten esikoisista. 51 Sitten Mooses antoi lunastushopean Aaronille ja hänen pojilleen, kuten Herra oli häntä käskenyt.


seuraava luku
3:2
2. Moos. 6:23; 1. Aik. 5:29
3:3
3. Moos. 8:12,30
3:4
3. Moos. 10:1,2
3:9
4. Moos. 8:13,14, 18:6
3:10
4. Moos. 1:51
3:12
4. Moos. 8:16-18
3:13
4. Moos. 8:16-18, 2. Moos. 13:2
3:17
1. Moos. 46:11; 2. Moos. 6:16; 4. Moos. 26:57
3:47
4. Moos. 18:16