edellinen luku, Hesekielin kirja


Tuomionjulistus Israelin vuorille

1 Minulle tuli tämä Herran sana:

2 "Ihminen, käännä katseesi kohti Israelin vuoria ja julista niille minun tuomioni. 3 Sano näin: Israelin vuoret, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala teille, te vuoret ja kukkulat, rotkot ja laaksot: Minä lähetän miekan teitä vastaan ja hävitän uhripaikkanne. 4 Teidän uhrialttarinne tuhotaan, teidän suitsutusalttarinne lyödään murskaksi, ja teidän miehenne minä tapan ja heitän epäjumalienne eteen. 5 Minä jätän israelilaisten ruumiit heidän epäjumaliensa eteen ja hajotan heidän luunsa heidän alttariensa ympärille. 6 Missä ikinä teitä asuukin, ovat kaupunkinne autiot ja uhrikukkulanne tyhjät. Teidän alttarinne jäävät uhreitta ja sortuvat kivikasoiksi, teidän epäjumalanne murskataan ja hävitetään, teidän suitsutusalttarinne hakataan pirstoiksi, teidän kättenne teelmät pyyhkäistään pois, 7 ja ruumiita lojuu kaikkialla teidän keskellänne. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.

8 "Osan teistä minä kuitenkin säästän. He pelastuvat miekalta mutta joutuvat elämään toisten kansojen seassa, sillä heidät hajotetaan vieraisiin maihin. 9 Pelastuneet muistavat minut eläessään toisten kansojen seassa, siellä minne ovat joutuneet. Minä särjen heidän uskottoman sydämensä, joka oli luopunut minusta, ja heidän uskottomat silmänsä, jotka olivat hairahtuneet epäjumalien puoleen. He peittävät häveten kasvonsa ja inhoavat pahoja tekojaan, iljettäviä kättensä töitä. 10 He näkevät, että minä, Herra, en puhunut tyhjiä sanoja, kun uhkasin heitä tällä onnettomuudella.

11 "Näin sanoo Herra Jumala: Lyö käsiäsi yhteen, polje jaloillasi maata ja huuda: 'Voi!' Valita kaikkia pahoja tekoja, kaikkia iljettäviä töitä, jotka Israelin kansa on tehnyt ja joiden vuoksi se kaatuu miekkaan ja menehtyy nälkään ja ruttoon. 12 Joka on kaukana, kuolee ruttoon, joka on lähellä, kaatuu miekkaan, ja joka näiltä säästyy, kuolee nälkään. Näin minä tyhjennän heihin vihani. 13 Te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun heidän ruumiinsa lojuvat hajallaan heidän epäjumaliensa ja alttariensa seassa jokaisella korkealla kukkulalla, jokaisen vuoren laella, jokaisen lehtevän puun, jokaisen tuuhean tammen alla, kaikkialla missä he ovat tuoksuvia uhreja epäjumalilleen tarjonneet. 14 Minä kohotan käteni heitä vastaan ja muutan heidän maansa, sen kaupungit ja kylät, tyhjäksi ja kolkoksi aavikoksi, autiomaasta aina Riblaan saakka. Silloin he tietävät, että minä olen Herra."


seuraava luku
6:2
Hes. 36:1
6:4
3. Moos. 26:30; 2. Kun. 23:11-14
6:9
4. Moos. 15:39
6:11
Jes. 51:19
6:12
Jes. 51:19
6:13
2. Kun. 17:10; Jer. 2:20
6:14
Jer. 48:22